Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

29.7.2017

Perjantain ei niin pikainen ruoka

Lomalla ehtii panostaa jopa perjantain ruokailuihin. Bongasin Avotakasta GUA BAO-sämpylöiden ohjeen ja sitähän oli sitten pakko kokeilla. Kipaisin aamusta kaupasta pankojauhoja ja tofua, kaikki muu kaapista löytyikin. Tämä aasialaishenkinen täytetty leipä passaa hyvin ruuaksi jos on kattiloita isomman satsin tekemiseen, voi näitä tehdä suuremmallekin joukolle. Mulla on niin pieni höyrykattila että kahdelle tekeminen oli juuri sopiva satsi. Aikaa tähän sai menemään aika tovin eli kiireellä ei kannata näitä tehdä..


 Baot tein näin:
12 kappaletta
1 dl vettä
n.1 tl kuivahiivaa hiivaa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl sokeria
1 tl suolaa
¼ tl leivinjauhetta
¼ tl soodaa
n. 2rkl öljyä
Liuota hiiva kylmään veteen. Lisää taikinaan sokeri, suola, öljy ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Vaivaa taikinaa 10 min, kunnes se on kiinteä pallo. Kohota taikinaa 1–1½ tuntia huoneenlämmössä vedottomassa paikassa. Jaa taikina 12 palaan ja pyörittele palat golf pallon kokoisiksi palloiksi. Kohota taikinapalloja n.30 min kelmun alla. Leikkaa leivinpaperista 12 kappaletta 10 cm x 10 cm -kokoisia palasia. Kaulitse taikinapallot noin 10 cm pituisiksi ovaaleiksi, taita ne keskeltä kahtia ja asettele leivinpaperipaloille. Leivinpaperi estää leipiä tarttumasta höyryttimen pohjaan. Kohota vielä n.30 minuuttia.
Kuumenna kattilan pohjalla vettä ja aseta höyrytyskattila/bambuhöyrytin sen päälle. Höyrytä bao-leipiä leivinpaperipalasten päällä n. 10 min kannen alla, kunnes ne ovat kypsyneet ja kohonneet kauniisti. Omaan kattilaan meni kaksi kerrallaan hyvin, kolme survoen.

Sämpylöiden sisälle oli tarjolla friteerattua tofua ja pikkelöityjä kasviksia.




Marinoidut kasvikset

n. 15cm pala kurkkua siivuina
yksi porkkana ohuesti suikaloituna
pieni nyrkin kokoinen pala kaalia suikaloituna
1dl riisiviinietikkaa
3rkl soijaa
1rkl seesamiöljyä
1rkl sokeria
Sekoita marinadi kasvisten kanssa ja anna maustua tovi.

Friteerattu tofu

400g tofua (itse käytin maustamatonta)
1½dl maitoa
1rkl dijon sinappia
1tl paprikajauhetta
2tl mustapippuria
1tl suolaa
1½dl jauhoja
pankojauhoja
öljyä paistamiseen.
Leikkaa tofu siivuiksi. Sekoita ensin kuivat aineet ja sitten maito-sinappi jauhoseokseen. Itse käytin paistin pannua jossa paistoin tofut. Öljyä laitoin n. 2-3cm pannun pohjalle. Pyörittele tofut ensin jauhomaito seoksessa ja sen jälkeen pankojauhoissa. Paista parisen minuuttia molemmin puolin n.180 asteisessa öljyssä.

Sämpylän koristeeksi laitoin yrttejä ja seesaminsiemeniä. Tofu maistui myös kanssa-asukille mikä oli iloinen yllätys!

Me saadaan tänään ihania tyyppejä kylään eli hyvä viikonloppu tulossa!
Kivaa päivää!

-Päivi-

7.5.2017

Tykkäätkö kalasta ja muista meren antimista? Mene tonne!

Näitä tulee multa harvoin mutta nyt kannattaa ottaa tosissaan! Jos tykkäät kalasta ja muusta meren tarjoamasta herkusta, suuntaa Helsingissä Kampin kauppakeskuksessa olevaan Fisken På Diskeniin *klik klik*. Ihan loistavaa ruokaa, kiva miljöö ja nuorekas meininki sai hymyn kasvoille. Me käytiin kanssa-asukin kanssa täällä taannoin ja tänne kyllä haluan uudestaankin!




Me päästiin vihdoinkin  maistamaan ostereita ja todettiin yhdessä, että niitä pitää saada pian uudestaan. Todella hyviä! Tiedän, ne kuulostaa ehkä vähän ällöltä mutta kannattaa kokeilla! Varsinkin ne "villit" olivat kasvatettuja parempia.

Tuolta muuten saa edukkaaseen hintaan skumpan ja osterin, ois aika kiva aloittaa viikonloppu tuolta!

Aurinko paistaa mutta on ihan pirun kylmä... MISSÄ KESÄ?! Me käytiin tänään taidenäyttelyssä ja loppu päivä pötköillään sohvalla. Lätkää mulle ja korista kanssa asukille. Grilliruokaa tottahan toki!

Kivaa uutta viikkoa!

-Päivi- 

3.5.2017

Tapasmenu ystäville

Ihana lapsuudenystäväni S kävi taannoin meillä kylässä. Tykkään aina viritellä jotain kivaa ruokaa kun saan vieraita joita muuten nykyään käy ihan liian harvoin..
 Tällä kertaa tarjolla oli tapaksia! Tapasreseptejä on netti pullollaan eli sinne vain etsimään mieluisia!

Menu koostui näin:
- Peruna- kesäkurpitsamunakas 
Suokaloi ohueksi 5-6 perunaa ja ½ kesäkupitsaa. Tee munakasmassa eli 4 munaa, 2dl ruokakermaa, 2rkl spelttijauhoja, suolaa, pippuria, timjamia. Sekoita massa ja kaada irtopohjavuokaa joka on vuorattu leivinpaperilla. Lado peruna ja kesis massan sekaan. Paista uunissa 225 asteessa kunnes pinta on saanut kivan värin.

- Marinoidut kasvikset (sipuli, kesäkurpitsa, paprika)
Suokaloi 1 paprika, ½ kesäkurpitsa, 2 pientä punasipulia ja laita ne kannelliseen rasiaan. Laitya 1dl oliiviöljyä,½dl valkoviinietikkaa ja 3rkl hunalaa rasiaan. Muutama kierros suolaa ja pippuria. Kansi kiinni ja heiluttele sekaisin. Anna olla jääkaapissa ainakin 6 tuntia. 

- Mozzasalde
2 palloa mozzaa jotka viipaloi, 2 kypsää tomaattia viipaleina ja hyvin ohueksi leikattua sipulia. Itse pikamarinoin sipulirenkaat sitruunamehulla




- Tonnikalatahna ja itstehty patonki 
 Patonki 4 patonkia Juuritaikina
5 g tuorehiivaa
3 dl kylmää vettä
5 dl erikoisvehnäjauhoja
Taikina
15 g tuorehiivaa
3 dl kylmää vettä
1 annos juuritaikinaa
1 rkl suolaa
1 rkl sokeria
7-8 dl erikoisvehnäjauhoja
Juuritaikina
Murenna hiiva kulhoon ja lisää vesi, sekoita.
Lisää vehnäjauhot vähitellen samalla sekoittaen.
Peitä kulho muovikelmulla ja kohota taikinaa huoneenlämmössä 4 h tai jääkaapissa yön yli.
Taikina
Murenna hiiva kulhoon ja lisää vesi, sekoita.
Lisää juuritaikina, suola, sokeri ja niin paljon vehnäjauhoja, että saat kiinteän taikinan.
Vaivaa taikinaa yleiskoneen hitaimmalla nopeudella n. 15 minuuttia.
Kohota taikinaa leivinliinalla peitetyssä kulhossa n 1 1/2h. Kumoa taikina hyvin jauhotetulle pöydälle.
Jaa taikina 4 osaan.
Painele taikina suorakaiteenmuotoiseksi levyksi.
Käännä jokaisen levyn pitkäsivu kahtia ja pyöritä ne rulliksi, jotka ohenevat päistään.
Käännä patonkeja yksi kierros ja nosta ne pellille (jos et käytä leivinpaperia rasvaa pelti hyvin).
Kohota patonkeja leivinliinan alla 1 tunti.
Kuumenna uuni 240 asteeseen. Voitele patongit vedellä ja ripottele päälle sormisuolaa ja ohuita sipulin viipaleita.
Tee jokaiseen leipään terävällä veitsellä muutama vino viilto ja nosta pelti heti uunin keskiosaan.
Alenne uunin lämpötila 200 asteeseen, kun leivät ovat saaneet hiukan väriä. Kypsennä patonkeja, kunnes ne ovat olleet uunissa yhteensä n. 30 minuuttia. Jäähdytä patongit ritilän päällä ilman leivinliinaa. (~ Leila Lindholm, Vielä yksi pala!)

 Tonnikalatahna
Yksi purkki tonnikalaa ja n. 2dl turkkilaista jogurttia sekoitetaan sitruunamehun, suolan ja pippurin kanssa. Raasta pieni valkosipulinkynsi mukaan. Maista ja mausta lisää jos kaipaat jotain.

- Mausteiset liha"pötköt"
400g nauta-sikajauhelihaa, n. 1dl kuivaa leipää, 2tl suolaa, 2tl paprikajauhetta, 2tl chilijauhetta, 2tl juustokuminaa, n. 1dl säilöttyä paprikaa hienonnettuna, 2 sipulia hienonnettuna ja kuullotettuna, 1 muna. Sekoita massa nopeasti. Pyöritä pullia tai pötköjä ja paista kauniin kullan ruskeaksi 225 asteessa uunissa. 

- Paprirullat
Osta kaupasta purkki kokonaisia säilöttyjä paprikoita. Ei siis mitään pientä suikaletta. Perkaa paprikat niin, että leikkaa niistä kohtalaisen suoria pitkulaisia kaistaleita. Perkausjäte käytetään lihapötkylöihin joten älä huoli! Laita n. 1tl valitsemaasi tuorejuustoa aina yhdelle suikaleelle. Kääri rullalle. Itse käytin chilipaprikatuorejuustoa. Laitoin rullat aamupäivällä kannelliseen rasiaan ja pidin niitä jääkaapissa iltaan.

- vihreäsalaatti rucolaa ja jäävuorisalaattia

- kirsikkatomaatit

- juustoja(Manchego ja Brie), ilmakuivattua kinkkua (Serrano) ja hunajamelonia





Jälkkärinä oli Cavaa sekä sitrusjuustokakkua. Kakku oli kivan kirpsakka eikä yhtään liian makea.

Kakkuun tarvitset:
2 purkkia rahkaa
2 purkkia kermaa (vaahdota ja sekoita rahka ja kerma. Lisää liivatemehu. Lisää sokeria maun mukaan)
4 liivalehteä (liuota pehmeät lehdet mehuun)
kahden sitruunan kuori ja mehu (raasta ja purista ja sekoita rahkakermaan)
kahden appelsiinin kuori ja mehu (raasta ja purista ja sekoita rahkakermaan)

1½ pakettia dominoita (hakkaa kaulimen kanssa hienoksi ja sekoita voi sekaan. Painele irtopohjavuokaan joka vuorattu leivinpaperilla.
50g voita sulatettuna
Pidä kakkua ainakin viisi tuntia jääkaapissa, itse pidin yön yli.


Tapakset on kiva ruoka ystävien kanssa. Erilaiset viinit sopii tapasten kanssa hyvin, meillä oli ruuan kanssa punaviiniä sekä valkkaria. Cavaa nautittiin sitten kakun kanssa.

Ihana aurinko paisteli jo heti aamusta kun ajelin suuhygienistille. Hoitelin samalla reissulla kampaajalle ajan sekä kasan kenkiä pieneen fiksaukseen. Tänään onkin jo keskiviikko! Oho...
Kivaa päivää!

-Päivi-

25.4.2017

Parsaa x2

Rakastan parsaa! Grillattuna, keitettynä, paahdettuna... Omat suosikit ovat parsa uppomunien kanssa sekä risoton kanssa. Nyt on kuulkaa parsan aika eli kauppaan ja pannun kautta suuhun!

Meillä kanssa-asukki hoitaa uppomunat. Ja joka ikisen kerran ne ovat niiiiiiiiiin hyviä!! Tällä kertaa munia tarjoiltiin höyrytetyn parsan sekä hollandaisekastikkeen kanssa. Tällä ohjeella kuulemma onnistuu aina *klik klik* munien kanssa.  Hollandaisekastike syntyi tällä *klik klik* ohjeella.

Risotto on kyllä yksi omista suosikeistani! Se on hyvin muunneltava eli sitä voi tarjota niin sienten, parsan, kanan, kalan kuin pihvinkin kanssa. Meren antimia unohtamatta. Itse teen risoton kutakuinkin tällä ohjella *klik klik*. Risottoriisi paketeissa on myös hyviä ohjeita jotka kannattaa tsekata. Parsan paahdoin uunissa ja leikkasin risoton sekaan. Joku yrtti olisi ollut kiva mutta unohtui kauppaan..
Risotto ei ole niin hankala kun voisi luulla. Tarvitset vain oikeaa risottoriisiä, parmesania ja tilkan viiniä. Jos risotto ei ole sulle tuttu, tutustu!

Parsa kuuluu kevääseen ja vaikka ilmat selvästi yrittävät pilata mun kevätfiiliksen, nautin kevään ihanasta fiiliksestä!

-Päivi-

13.4.2017

Pastaputki - takuuvarmat cannellonit

Meillä on kanssa asukin kanssa pieni vitsi noista cannelloneista. Tässä iltana eräänä kanssa asukki toivoi, että puheet sikseen ja cannellonit teon alle. Kauppalappu kuntoon ja pastapötköjä täyttämään siis! Täytin cannellonnit pinaatilla ja lehtikaalilla. Eli nämä kelpaa kasvissyöjällekin jos ei karta juustoa ja kananmunaa. Pötköjen täyttäminen oli ainakin omalta osalta aika sotkuista puuhaa mutta sujui loppua kohden paremmin. Suosittelen lämmöllä täytteen laittamista pursotuspussiin!


Aloita tästä eli Helppo tomaattikastike
Vuoalliseen cannelloneja
2 rkl oliiviöljyä
2 pienehkö sipulia
2-3 valkosipulinkynttä 2tl kiuvattua chiliä
2 x 400g tomaattimurskaa (huuhtele yksi purkki vedellä ja samalla vedellä toinen)
kourallinen tuoretta basilikaa 2 tl sokeria rouhittua mustapippuria suolaa
3tl paprijauhetta
2tl pizzamaustetta
 
1. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Lisää pilkottu sipuli ja valkosipuli sekä kuivattu chili. Paista niitä antamatta valkosipulin ruskistua. Lisää tomaatit ja niiden tomaattiliemi sekä basilika. Huuhtele vedellä tomaattipurkeista kaikki tomaattimehut ja kaada kattilaan. Tämä siksi, että kastike saa olla melko ”juoksevaa”, koska osa siitä imeytyy pastaputkiloihin.
2. Anna kastikkeen hautua vähintään puoli tuntia matalalla lämmöllä, mutta siten että se kuplii selvästi. Itse haudutan kastiketta vähintään tunnin.
3. Loppuvaiheessa lisää sokeri, mustapippuri ja suola ja muut mausteet. Tarvittaessa lorauta mukaan vielä hieman öljyä. Jos kastike on kovin paksua, kevennä sitä hieman vedellä.
 
Cannellonit
n. 200 g cannelloniputkia
250 g tuoretta pinaattia
pussillinen lehtikaalia
250 g ricottaa
2 kananmuna
suolaa ja pippuria
2 palloa mozzarellajuustoa
 
1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
2. Huuhtele pinaatti ja lehtikaali huolellisesti. Keitä niitä runsaassa vedessä muutama minuutti, kunnes pinaatti on mennyt hieman kasaan. Valuta ja anna jäähtyä.
3. Purista käsin suurin osa vedestä pois pinaatista ja lehtikaalista ja pilko massa saksilla ihan pieneksi silpuksi siivilässä. Kaada kulhoon.
4. Lisää sekaan juusto, kananmunat, suola ja pippuri. Sekoita huolellisesti.
5. Täytä cannelloniputket täytteellä. Putkien ei tarvitse olla tiiviisti täytettyjä. Lado putken yksitellen vuokaan vieri viereen. Yritä löytää sellainen vuoka, että kaikki putket mahtuvat vierekkäin.
6.  Kaada tomaattikastike putkien.Revi cannelloniputkien päälle mozzarellapaloja.
7. Paista vuokaa n.30-40 minuuttia kunnes pasta tuntuu haarukassa pehmeältä.

Meillä yhdestä satsista riitti kahdelle päivälle ruuaksi ja lisäksi muutamalle päivälle kanssa asukin evääksi. Jäin kaipaamaan täysjyväcannelloneja... 

Pääsiäisloma alkoi tänään. Eli nautitaan parista extravapaapäivästä! Kivaa pääsiäisen aikaa kaikille!

-Päivi- 

4.4.2017

Vege Paprika-feta-shakshuka

Isosisko on ihana, se jakaa mun kanssa aika paljon mm. kaikkia hyviä ruokaohjeita. Kuten tämänkin. Sen verran otin taiteilijan vapauksia, että jätin makkaran pois ja käytin tuoretta chiliä kun kuivattu olikin loppu. Toimi hyvin sekin. Lisäkis jouduin soveltamaan siinä kohdassa kun ruoka piti laittaa uuniin. Mulla ei ole sellaista pannua mitä voisin käyttää sekä hellalla että uunissa joten kippasin koko komeuden uunivuokaan.


Paprika-feta-shakshuka

Ainekset

(200 g lammasmakkaraa)
1 sipuli
2–3 valkosipulinkynttä
½ punaista paprikaa
½ keltaista paprikaa
150 g kesäkurpitsaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl  jauhettua juustokuminaa
1 tl  paprikajauhetta
1 tl  suolaa
½ tl  mustapippurirouhetta
¼ tl  chilijauhetta (tai pätkä tuoretta)
400 g tomaattimurskaa
400/240 g kikherneitä (huomiona tähän, Prismassa oli Rainbown uutuuksissa luomukikherneitä!!)
100 g fetajuustoa
4 kananmunaa (mä laitoin kaksi...)
  
Valmistus
  1. (Viipaloi makkarat.) Kuori ja silppua sipulit. Paloittele paprikat ja kesäkurpitsa.
  2. Kuumenna öljy valurautapaistinpannulla ja ruskista makkarat. Lisää kasvikset ja kuullota pehmeiksi, noin 5 minuuttia.
  3. Sekoita joukkoon mausteet ja kääntele hetki. Lisää joukkoon tomaatit sekä siivilässä huuhdellut ja valutetut kikherneet.
  4. Anna porista miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Tarkista maku.
    (Tässä kohtaa kippasin ruuan vuokaan.)
  5. Kuopaise kauhalla tai lusikalla neljä syvennystä, riko niihin munat ja murustele päälle feta.
  6. Siirrä pannu 225-asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi, kunnes valkuaiset ovat hyytyneet, mutta keltuaiset ovat vielä juoksevia.
  7. Silppua päälle reilusti tuoretta korianteria.
    (Kuten mun kuvasta voi päätellä, mulla tuo unohtui kauppaan...
Ohje on Lidl:n ruokalehdestä.
 
Mä tykkään haastaa itseäni ja kehittää jämistä ruokaa. No, tuota shakshukaa jäi vähän. Eilen töistä tullessä tein siitä hieman jatkojalostamalla munakasrullaan täytteen! Laitoin jämän pannaulle, raastoin mukaan ison porkkanan, sipulia ja parsakaalia ja purkin ruokakermaa. Keittelin sitä sitten sen aikaa kun rullan munakas paistui uunissa. Kääräisin täytteen rullaan ja pidin vielä uunissa vähän aikaa juustoraasteen kanssa. Eli siis ei haittaa jos tätä tulee vahingossa liikaa!

Meillä piti paistaa aurinko ja olla jotenkin superlämmin joten olin päättänyt laittaa takapihan kuntoon. No, piha on kunnossa mutta auringosta ei ole vieläkään mitään havaintoa...

No, kivaa tiistaita kuitenkin!

-Päivi- 

 

3.2.2017

Nachopelti goes vege

Perjantai. Jotain muuta olis kiva syödä kun tavanruokaa. No mitäs laitetaa? "Ihan samaa" kuten kanssa-asukki aina toivoo. Vieläkään en ole Prismasta kyseistä "ihan samaa" löytänyt ;)
Aina pitää yritää keksiä jotain uutta joten päätin kokeilla perinteistä nachopeltiä ilman lihaa. Korvikkeena käytin paahdettua porkkanaa ja punajuurta. Ja kyllä, suosittelen! Ja kanssa-asukki suosittelee!

Perjantai ja lupa ruuanlaittoviiniin.
Nachopeltiin tarvitset:
- 2 porkkanaa
- yhden punajuuren
- lorauksen öljyä
-suolaa ja pippuria

Kuutioi juurenkset, sekoita öljy ja mausteet ja paahda uunissa (225 astetta) sen aikaa kun tomaattikastike alkaa valmistua.

Tomaattisoosiin kaipaat
- 375g tomaattimurskaa
- puolikkaan chilin (maista ja lisää jos kaipaat enemmän!)
- 4 kynttä valkosipulia
- yhden punasipulin ja yhden tavan sipulin
- suolaa, pippuria, pizzamaustetta ja sokeria (tai ketsuppia) kaikkia oman suun mukaan

Hienonna ja kuutioi sipulit ja chili. Kuullota. Lisää tomaattimurska. Keitä pannulla kasaan kunnes...

Pilko 3/4 paprikaa ja yksi punasipuli. Lisää pellille juuresten kanssa. Jatka paahtamista. Kun punajuuri on pehmeää, lisää tomaattisoosia ja Tacosipsejä vuorotellen. Sipsejä meni n. 2-4 kourallista. Nakkele päälle juustoraastetta. Pidä 250 asteisessa uunissa sen ainaa kunnes juusto on sulanut ja reuna osan sipsit ovat rapsakan näköisiä. Sillä väliin kun koko komeus on uunissa, tee avokadosoosi. Soseuta 2 avokadoa ja n. 1,5dl maustamatonta jogurttia. Lisää maun mukaan sitruunanamehua, suolaa ja pippuria.


Päälle perinteisen rucolan sijaan pinaattia! Ja hyvää oli!

Hyvää viikonloppua kaikille! Mä menen huomenna hoitemaan muutaman MM-kisa jutun ja sunnuntaina saadaan ihana kummipoika kylään pitkästä aikaan.

-Päivi-

27.1.2017

Paras pikapasta ikinä!

Vaikka onkin perjantai, haluan jakaa teidän kanssa yhden tosi hyvän ohjeen. Tällä ohjeella on pieni tarina. Luulin nähneeni pastaohjeen jossa olisi kaalia ja avokadoa. No, se oli ollutkin ihan omaa kuvitelmaani. Jääräpäisesti päätin kuitenkin kokeilla tätä "muka löytämääni ohjetta". Ja oi!! Mikä loistava pasta!!


Kaali-avokadopasta

Nämä kerää kaupasta:
- valkokaali (mulla oli tosi iso kaali, käytin siitä n.1/4)
- avokadoja 2kpl
- yksi punasipuli
- parmesania
- pastaa (itse käytin spagettia)
- oliiviöljyä
-suolaa, pippuria, rosmarinia ja timjamia (kuivattu ihan ok)

Tee näin:
Laita ensin pastavesi kiehumaan. Suikaloi kaali. Leikkaa sipuli. Nakkaa kaali ja sipuli pannulle. Nakkaa perään mausteet. Paistele kaalia välillä sekoittaen. Itse lisäsin 5 minuutin jälkeen n. puoli desiä vettä pannulle. Kun pastavesi kiehuu, lisää pasta ja keitä ohjeen mukaan. Kun kaali on kivan rapsakkaa ja pasta kypsää (tähän menee aikaa suunnilleen sen pastan kypsymisen verran...), nakkaa kaikki samaan kulhoon. Avokadot laikkasin paloiksi ja laitoin sitruunamehua hieman päälle..  Maista. Lisää mausteita (suola ja pippuri) jos kaipaat jotain. Raasta parmesania maun mukaan. Nakkaa hieman pastan keitinvettä mukaan. Raasta vielä valmiin annoksen päällle juustoa.
Tämä pasta toimii hyvin sellaisina kiirepäivinä.  Jopa kanssa-asukki laittoi viestiä, että pasta oli hyvää!

Kivaa viikonloppua! Tänään köpöttelen Katu-klubille kuuntelemaan musiikkia ja huomenna vietän päivää Lahden MM-kisojen koulutuksessa. Kivaa!

Palataan!

-Päivi-

24.1.2017

Mausteiset Härkis tortillat

Kokeilevassa keittiössä oli perjantaina vuorossa Härkis. Mikäli kaipaat tietoa tuotteesta, mene tuonne *klik klik*. Pakkauksen koko on 250g mikä mietitytti ensin. Aika pieni? No, eipä ollut! Härkis oli todella täyttävää ja piti nälkää todella hyvin.
Perjantaina on kiva syödä jotain "ei niin arkista" joten tein Härkiksestä tortillatäytteen. Jopa kanssa asukki tykkäsi, kommentti "täähän on yllättävän hyvää" lämmitti kokin mieltä.


Härkis tortillat voi tehdä esim näin:

- paketti Härkistä
- tomaattimurskaa purkin verran
- tuoretta chiliä (itse käytin kokonaisen siemenien kanssa kun oli aika vaisun makuinen)
- suolaa, mustapippuria, pizzamaustetta
- kuullotettu iso sipuli ja neljä valkosipulin kynttä
- tortillalettuja (2-4 per nenä?)

Lisäksi suosittelen:
- avokadoa
- salaattia
- korianteria
- tuoretta paprikaa ja tomaattia
Mahdollisesti myös mozzarellaa ja kermaviiliä jos kaipaat raikastusta.

Kuori ja hienonna sipulit ja kuullottele hetken verran. Lisää hienonnettu chili. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Anna porista n.10 minuuttia. Kippaa Härkis mukaan ja anna lämmetä. 

Tortillaan laitoin lisäksi tuoretta paprikaa, salaattia, mozzarellaa, avokadoa, korianteria ja himpun kermaviiliä. Tomaatti sopii myös hyvin mukaan!

Täytettä jäi jatkojalostettavaksi joten palaan sen käyttämiseen myöhemmin! Suosittelen kyllä kokeilemaan Härkistä! Todella käyttökelpoinen tuote.

Kivaa alkuviikkoa!

-Päivi-

19.1.2017

Jämäruokaviikon risotto

Meillä jäi kaikkea jämiä jääkaappiin viikonlopun kummipojan kyläilystä. Maanantaina syötiin paahdettuja juureksia (perus porkkana, punajuuri ja peruna) nakkien kanssa (ja kyllä, se oli ihan hyvää!), tiistaina ihanaa risottoa ja serranokinkkua, eilen tein lasagnea. Lasageen käytin pizzasta jääneen tomaattikastikkeen lopun ja jääkaapissa pyörineet juustot jämät. Hyvin sopii muuten homejuusto lasagneen! Kätevää myös,  kun ei tarvitse kaupassa juosta.
Risotossa mittaan lähinnä vain riisin määrän. Kaikki muut menee vähän sinne päin. Jos risotto ei ole tuttua, ainakin riisipurkin kyljessä on hyvä ohje ja nettihän nyt on täynnä ohjeita.

Pieni muutos omaan perusohjeeseen oli valkosipulituorejuusto jossa meinasi päiväys juosta vastaan. Sen lisäsin risottoon ihan lopussa. Hyvää oli. Risotto sopii hyvin ihan arkiruokanakin koska sen kuitenkin aika nopea tehdä. Itse keitin kasvisliemen aamulla valmiiksi.

Kivaa torstaita!

-Päivi-

28.10.2016

Perjantain burgeri

Perjantaisin on kiva tehdä jotain hieman erilaista ruokaa. Tai siis ei mitään "arkista" perusruokaa. Tänään siivouksen ohessa väsäsin meille burgerit. Kanssa asukki missasi taas ensimmäisen kattauksen mutta hyvältä se maistui yksinkin. Pihvinä oli tällä kertaa broilerin jauhelihasta tehdyt pihvit. Muuten ihan perus jutut; salaatti, tomaatti, sipuli, chilimajo, juusto (cheddar unohtui ostaa joten ihan oltsulla mentiin) ja pieni ketsuppi. Sämpylät tein itse. Suuntaa antavat ohjeet lopussa!



Sämpylät (6kpl)
2dl vettä
puoli pussia kuiva hiivaa
suolaa
loraus öljyä
jauhoja
Tee näin: Lisää hiiva veteen. Lisää n.2dl jauhoja ja sekoita Lisää suola. Vaivaa taikinaan jauhoja kunnes se on kimmoisaa ja pehmeää. Vaivaa vielä öljy mukaan. Anna nousta rauhassa, itsellä taikina nousi n.3h. Leivo sämpylät. Anna nousta leivinliinan alla vielä hetki. Voitele sämpylät vedellä ja nakkele seesaminsiemeniä päälle. Paista 225 uunissa kunnes leivät ovat kullan ruskeita (n.10-15min?)

Pihvit (6kpl)
400g broilerin jauhelihaa
2 palaa vaaleaa leipää
2tl suolaa
mustapippuria myllystä
chilihiutaleita
rosmariinia
timjamia 
3 kynttä valkosipulia
1 iso keltasipuli
Tee näin: Kuullota sipulit ja mausteet suolaa lukuunottamatta. Lisää lihan joukkoon sipuli ja suola. Nypi leivät todella pieneksi ja sekoita lihamassaan. Tee 6 suunnilleen saman kokoista pihviä ja laita pellille. Paista lohkottujen perunoiden kanssa 225 asteisessa uunissa kunnes perunat ovat kauniin värisiä. Omat pihvini olivat tässä kohtaa myös kypsiä. Mausta perunat suolalla vasta valmiina. 


Mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä on? Meillä koti siivottu ja huomenna vietän syksyisen illan parin ystävän, hyvän ruoan ja hyvän musiikin merkeissä. Sunnuntaina otetaan sitten levon kannalta?

Kivaa viikonloppua!

-Päivi-

23.9.2016

Mifulla fiksattu Sloppy Joe

Tykkään kokeilla kaikkea uusia ruokajuttuja. TV:ssä pyörivä Soppa365 on loistava inspinaattori, ohjeet löytyvät helposti netistä ja ovat hyvin selattavissa mobiililaitteilla.
Satuin taas katselemaan aamuni viihdykkeeksi taannoin Soppa365:ta ja siellä törmäsin tähän huikean hyvään reseptiin *klik klik*. Ihan pienellä versioinnilla tätä kokeiltiin viime viikonloppuna. Vahva suositus.

Olen seuraillut keskutelua Mifusta. Lihan korvike. Joo, siihen toimii hyvin. Toki jos ruokavalioosi eivät kuulu maitotuotteetkaan, tätä et voi syödä. Itse tuote ei oikein maistu millekään (ei siis myöskään pahalta!) mutta kun sen maustaa hyvin, saa jotain todella herkullista. Itse tykkäsin myös Mifun rakenteesta. Paketti on kyllä niin iso, että puolikas loota per ruokailu näin kahdelle olisi ihan ok. Tein kuitenkin koko laatikosta Sloppy Joe-kastiketta. Ratkaisin ylijääneen soosin kohtalon tekemällä siitä suolaisen piirakan! Toimi siihenkin todella hyvin. Täytteeksi laitoin soosin lisäksi sipulia, tomaattia ja paprikaa. Päälle raastoin juuston jämiä. Hyvää oli eli kannattaa kokeilla Mifua niinkin.

Se olis taas perjantai! Mulla on tänään treffit Kasisalilla Jaren kanssa (taitaa siellä olla muutama muukin..?), viikonlopun suunnitelmiin kuuluu myös vaatekaapin siivousta. Kameraa olisi kiva myös ulkoiluttaa iltasella.. Katsotaan.

Kivaa viikonloppua!

-Päivi-

19.9.2016

Viinipäiväntasaus

Vietimme lauantaina pienesti syksyn viininpäiväntasausta. Ei me mitään viiden ruokalajin illallista alettu laittamaan, pizzakivella pizzaa ja silleen. Hyvää oli kuten aina. Jos tykkäät pizzasta ja sulla ei ole vielä omaa kiveä, kannattaa hankkia! Ihan loisto kapine!


Meillä oli pizzassa itsetehtyä tomaattikastiketta, artisokansydämiä, tomaattia, kylmäsavulohta ja mozzarellaa. Tomaattikastikkeessa oli tomaattimurskapurkki, 1½ punasipulia, 5 valkosipulin kynttä, suolaa, mustapippuria ja vähän sokeria sekä kuivattuja yrttejä omalta pihalta. Keittelin kastiketta n. 2 tuntia. Ruoanlaittoviininä toimi "jalanjälki" *klik klik* joka on kyllä hinta-laatusuhteeltaan ihan loistava!! Punaviininä oli itselle uusi tuttavuus etelä- Afrikasta *klik klik* joka toimi pizzan kanssa ihan hyvin. Yksi pieni miinus tuosta viinistä kuitenkin löytyi. Laatikon pussissa oli jossain pienen pieni vuoto ja jouduimme laskemaan koko laatikon dekantteriin.

Jälkkärinä oli hedelmäsalaatin tyyppinen ratkaisu suklaa- Baileyskerman kanssa. Skumppana taas Cavaa (kuten meillä niin usein). Alkon sivuilta en löytänyt juuri sitä pulloa mitä meillä oli mutta tämä lienee lähinnä *klik klik*.
Kokonaisuudessa ihan kiva ilta! Kannattaa hyödyntää näitä syksyn pimeitä iltoja näin!

Kivaa viikkoa! Ainiin! Nyt voin sanoa jo maanantaina odottavani perjantaita!

-Päivi-

29.8.2016

Hämärtyvä loppukesän ilta ystävien kanssa

Saimme sukunimikaimat lauantaina kylään. Luvassa oli normaalin huvin (lautapelit, sauna, yleinen höpötys, hyvä juoma, herkut, ruoka...mitä näitä nyt on?) lisäksi extra huvia! Kanssa asukki voitti paikallisen "tanssiravintolan" facebook-kilpailusta neljä lippua Isoon Janoon jonne siis teimme täsmäiskun Apulannan keikalle. Jannika B ja Brädi me suosiolla skipattiin. Keikka oli loistava kuten aina. Fiiliksiä keikalta löytyy Instagramista @paivinkuplatupla nimellä. Ennen Isoa Janoa täytimme vatsamme pulled chickenillä. Leivoin itse pitaleivät jonne jokainen sai sitten oman mielen mukaan mättää haluamansa määrän täytteitä.






Käytin ohjeena Glorian ruoka&viini-lehden ohjetta *klik klik*. Vaihdoin vain possun kanan koipiin (kaksi pakettia) ja hodarisämpylät pitaleipiin *klik klik*. Kanat olivat uunissa vajaa neljä tuntia, mikä oli 100 asteisessa uunissa ihan passeli aika.
Jälkkärinä nautittiin skumppaa kanssa asukin kunniaksi sekä porkkanakakkukääretorttua *klik klik*. Cava oli hyvää ja kääretorttu oli maistuvaa. Kannattaa kokeilla! Sen verran taas sovelsin ohjetta että laitoin täytteeseen sitruunamehua koska omaan suuhun se tuntui aika tunkkaiselta ilman.


Illan kruunasi tietenkin iloinen mieli ja hyvä fiilis. Puoli neljän aikoihin nauroimme vielä katketaksemme keittiössä niin, että osa meistä oli pudota kirjaimellisesti pöydän alle. Iltapalana meillä oli muuten karjalanpiirakoita, joita tämä ehtoisa emäntä leipasi lauantaina. Hieman löysähkö munavoi kruunasi muuten ihan hyvän makuiset piirakat. Kuvia piirakoista ja ihan kivasti onnistuneesta munavoista löytyy niin ikään tuolta Instan puolelta.

Elokuun viimeisiä viedään... Jotenkin kyllä todella haikea olo kun kesän loppu häämöttää. Onneksi syyskuussa pääsee taas valokuvaamaan ja onhan tässä kaikkea muutakin mukavaa.

Reipasta uutta viikkoa!

-Päivi-