10.2.2015

Galette sipulilla ja sienillä

Sunnuntaina tein Gwynethin kanasalaattia. Lauantaina kokeilin Galette-piirakoita. Kanasalaatin tapaan olivat nekin hyviä! Itse laitoin täytteeksi sipulia ja herkkusieniä, mutta täytteeksi voi laittaa lähes mitä vaan. Pieni rajoitus on, täyte ei saa olla mitään "kosteaa" eli tomaattimurskaa en lähtisi laittamaan. Ensi kerralla voisin kokeilla vuohenjuustoa tai fetaa, ehkä jotain kalaakin.


Mikään kaunis tuo piirakka ei todellakaan ole! Ohjeessakin sanottiin että "rypytä reuna rustiikkisesti" ja sellainen siitä todellakin tuli! Maku lienee kuitenkin pääasia ;)

Sipuli-sienigalette:
- 2,5dl spelttijauhoja
- 100g  voita
- ½ tl suolaa
- ½ dl tummaa olutta (kanssa asukki huolehti lopusta)

- n. 5-6 sipulia (itse käytin sekä puna-että keltasipulia)
- n. 4 valkosipulinkynttä
- paketti herkkusieniä
- suolaa
- mustapippuria
- timjamia/rosmariinia
- 1tl humajaa
- herkkusieniä
- voimakasta juustoraastetta
- kananmuna voiteluun

Tee näin:
- Nypi jauhot, suola ja voi. Sekoita (älä vaivaa) olut joukkoon.  Anna taikinan levätä täytteen teon ajan jääkaapissa n. tunnin verran.
- Leikkaa sipulit renkaiksi ja kuullota niitä pannulla niin kauan että ne ovat ihan pehmeitä. Itse annoin niiden muhia pannussa n. puoli tuntia. Lisää joukkoon mausteet ja sienet. Paista vielä n. 15 minuuttia. Maista. Lisää mausteita jos siltä tuntuu.
- Jaa taikina kuuteen osaa, kauli halkaisijaltaan n. 12cm kokoisia "ympyröitä". Nosta ympyrät pellille. Jaa täyte. Jätä n. 2cm reuna. Laita vielä juustoraaste. Rypytä reuna. Voitele munalla.
- Paista n.20minuuttia 200 asteessa.
Herkun kanssa sopii hyvin punaviini ja miksei varmaan olutkin jos tykkää.

Työviikko jatkuu! Loma koittaa sitten parin viikon päästä.

Palataan taas!

-Päivi- 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista! Vielä enemmän olisin iloinen jos pystyt seisomaan sanojesi takana omalla nimelläsi :)