3.11.2015

Siitä se ajatus sitten lähti...

Oli kamera, oli tylsää. Tuli idea. Blogi. Tämä lienee aika monen bloggarin alku? Entäs nimi? Istuin olohuoneen sohvalla ja mietin. Katse sattui Eero Aarnion Tupla Kuplaan. Kas siinä! En halunnut nimeä, joka varsinaisesti tarkoittaisi mitään. Lähinnä siksi, koska kaikki keksimäni vaihtoehdot kuulostivat ihan hömöiltä. Ja kai tuo hieman "mitään tarkoittava" nimi antaa anteeksi, aina ei tarvitsisi kirjoittaa sisustusjuttuja.

Ihminen tekee suurimmalta osin niitä juttuja, joissa on hyvä. Se on turvallista. Olen tässä parin viikon aikana miettinyt, voisiko tehdä myös jotain missä ei ole niin hyvä? Päädyin, että yksi niistä asioista on kyllä tämä blogi. Ei nämä minun sisustuskuvat mitään kaksisia ole mutta ovat hauska ja virkistävä tasapainoa kaikella muulle kuvaamiselle. Lisäksi omaa kotia ja omia tekemisiä on kiva katsella linssin läpi.
Käyn paikallisen kansalaisopisto Wellamon valokuvauskurssilla joka onnekseni kestää kevääseen asti. Ehkä siihen mennessä saan sinne kuvan josta opettaja oikeasti tykkää. Jos en saa, joudun ilmoittautumaan todennäköisesti samalla kurssille ensikin vuonna? Sinne en juurikaan näitä sisustusjuttuja vie mutta olen ulkoiluttanut kameraani ahkerasti kyllä muualla. Olenkin hieman miettinyt, jos avaisi tänne blogin puolelle sivun näillekin kuville.. Katsotaan.

Meillä on aurinkoinen aamu! Mites teillä?

Kivaa päivää!!
-Päivi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista! Vielä enemmän olisin iloinen jos pystyt seisomaan sanojesi takana omalla nimelläsi :)