2.5.2015

Pastapäivä

Lähdettiin aamusta heti kirppiskierrokselle ja ruokakauppaan. Kierrettiin yhteensä viisi kirpparia siinä toivossa, että olisin löytänyt itselleni mustan tai valkoisen boleron parin viikon päästä pidettäville synttäreilleni (kauppa- ja nettikauppakierros eivät tuottaneet boleron osalta toivottua tulosta joten päätin turvautua second-hand boleroon). Boleroa ei löytynyt mutta ensimmäiseltä kirpparilta bongasin pitkäaikaisen unelmani! Nimittäin pastakoneen!! Kone oli käyttämätön, laatikosta päätellen ei mikään uusin painos mutta myös edullinen, vain kuusi euroa! Pitkästä kassajonosta huolimatta päätin koneen ostaa.
Olihan konetta pakko kokeilla heti. Tein tuorepastaa ensimmäistä kertaa itse. Ohjeen katsoin Jamie Oliverin Italia kirjasta. Pari asiaa opin pastaa tehdessä. Ensinnäkin, taikinaa olisi riittänyt meille kahdelle ehkä 1/3 osa. Toisekseen, ensi kerralla sekoitan alun kulhossa ja lopun vaivaan pöydällä. Vaivasin taikinaa aika pitkään..ehkä jotain 15 minuuttia.


Laitoin puolet taikinasta pakastimeen, olisimme muuten hukkuneet pastaan! Ajattelin, että siitä voisi tehdä vaikka lasagnea tai jotain muuta herkkua. Hyvää oli tämäkin! Eli suosittelen kokeilemaan!

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

-Päivi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista! Vielä enemmän olisin iloinen jos pystyt seisomaan sanojesi takana omalla nimelläsi :)