11.7.2013

Eteisen raitamatto

Pieni tauko teki terää tässäkin hommassa ja jo oli kiva ottaa parit kuvat eteisestä.

Mieheni oli polttareissa viime viikonloppuna ja sain siinä illalla saunan jälkeen viinilasin ääressä idean. Kaivoin kaapista liitutaulumaalipurkin ja aloin sutia. Eteisen lipasto sai vähän uutta ilmettä. Valkoista maalia se kaipaisi myös...mutta se saa nyt odottaa.

Piipahdimme "parin Pellavan" kanssa Ikeassa tiistaina. Olin suunnitellut ostavani esim. uuden pyykinkuivaustelineen mutta se olikin aika kallis joten se jäi sinne. Olohuoneen löysin kaikenlaista joista joskus sitten lisää. Matto-osastolla katselin päätyyn laitettuja muovimattoja. Ajattelin, että jos noita samoja olisi musta-valkoisina, ostaisin heti. Ja kappas! Puna-valkoisten mattojen vieressä kökötti yksinäisenä yksi musta-valkoinen matto! Ihan minua siinä odottamassa!

Kotona sitten sain surukseni huomata, että matto oli siltikin liian paksu ja eteisen väliovi otti kiinni mattoon. Itku ja hammasten kiristys. Onneksi tänään apuun riensi appiukko joka fiksaili ovea niin ettei se enää roiku ja sain maton paikalleen! JEE!


Olen kyllä niiiin niin iloinen tuosta eteisestä. Meillä alkaa olla noita miesten kenkiä pienen kenkäkaupan verran ja ne ovatkin vallanneet jo tuon lipaston yhden hyllynkin.

Nyt mä jatkan siivousta. Vielä pitäisi lattiat pestä, pölyt pyyhkiä ja keittiö siivota.

Mukavaa viikonloppua!

-Päivi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista! Vielä enemmän olisin iloinen jos pystyt seisomaan sanojesi takana omalla nimelläsi :)