20.8.2013

Mun eka ravintolapäivä!

Käytiin sopalla. Pikku Vesijärven rannassa on puisto. Ihan kiva puisto kyllä. Aika vähän tulee vietettty aikaa siellä vaikka se on kuulemma joku lahtelaisten olohuone.
Facebookista bongasin Kurren Kierros pop-up-ravintolan jonka keitto lounas aikaan kuulosti loistavalta. Kurren Kierrosta pitivät  Nuorten työllistämiseen sitoutuneet yhdistykset Inspis ja Tuunaa Duuni ry. Tarjolla oli siis aivan loistavaa kasviskeittoa jonka kasvikset oli kasvatettu itse kesän aikana.Keittoon sai sitten itse lisätä paistettua lihaa ja smetanaa. Tarjolla oli myös uunituoreita sämpylöitä, kahvia ja jotain makeaa. Makean ja kahvin me skipattiin. Ruoka ei maksanut mitään vaan isoon maitotonkkaan sai nakata vapaaehtoisen maksun. Toivottavasti nuoret saivat rahaa! Ruoan siis oli valmistanut nuoret jotka olivat vissiin kai osallistuneet puiston töihin kesän aikana. 

Samaisessa puistossa on myös vesiurut. Eli lyhyesti; erilaiset vesisuihkut suihkuavat erilailla erilaisten kappaleiden "tahdissa" jotka soivat kaijuttimista. Ihan kiva. Pimeällä kivemmat kun tuolta lutakosta näkyy myös valoja. En muista koska olisin viimeksi käynyt noita katsomassa joten pysähdyttiin tuossa ennen soppaa.

Nyt mä lähden kirpparille ja sitten töihin! :)

-Päivi- 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista! Vielä enemmän olisin iloinen jos pystyt seisomaan sanojesi takana omalla nimelläsi :)