12.3.2012

Nro 1 ja 2

Heipä hei ihanaa uutta viikkoa! Ihana auringon paiste hellii ainakin meidän pienen pientä takapihaa! Taisin joskus mainita että sain ystävältäni joululahjasi ihania purkkeja. Tänään ajattelin esitellä ne. 

 Tämä numero yksi on purkeistä pienempi ja säilytän siinä paperisia lautasliinoja. Juuri oikein passeli siihen!

 Tämä numero kaksi sisältää yleensä pipareita. Tai aika harvoin. Meillä asuu sellainen herkkusuu että piparit eivät kauaa vanhene.


Tämän IHANAN teen säilyttäjän sain isosiskoltani jouluna! Tämä on niin loistava, teet pysyvät hyvässä järjestyksessä ja itse korikin on vielä kaunis. 

Meillä on niin pieni keittiö että meillä on pakko olla pari avohyllyä vaikken niiden suuri ystävä olekkaan. Kuvan vasemmassa alareunassa näkyy kehys. Olen kehystänyt vanhoja lehtiä (siis oikeasti vanhoja!) ja tällä hetkellä meillä on kehyksessä Hesari, Lahden lehti ja Säkkijärven Sanomat. Niissä on ihan hulvattomia juttuja!

Bongasin muuten kaverini blogista tällaisen ja suomensin sen.
Tällaista siis tähän loppuun :)

Minä: 
Lempivärini: valkoinen ja musta
Lempieläin: kaikki passaa kun ne on muilla
Lempijuoma: ihana jäähdytetty valkoviini
Antaa vai saada lahjoja: antaminen on ehdottomasti parempaa!!!
Lempikukka: tulppaani ja gerbera on aika tasoissa
Lempikuvio: neliö
Intohimo: suklaa
Lempinumero: 10

7 faktaa minusta
1. Ystävät ovat minulle tärkeitä.
2. Vietän aikaa heidän kanssaan mielellään.
3. Haaveilen Artekin ISOSTA ruokapöydästä.
4. Tosin tätä varten pitäisi olla iso keittiökin jota minulla ei ole.
5. Pelkään sitä hetkeä kun takapihaltamme sulaa kaikki lumet pois ja sen alta paljastuu kaamea piha.
6. Rakastan käsilaukkuja.
7. En saa ostettua kenkiä kaupassa vaan joudun teettämään ne.


Kymmenen asiaa, joista tulee hyvä mieli:
1. kevät
2. kesä
3. grilli
4. juustot
5. kummilapset
6. ystävät
7. käsilaukut
8. haaveilu
9. lintujen laulu
10. bloggaaminen ja kuvaus (joskin siitäkin tulisi parempi mieli jos olisi ihana uusi kamera)


Aurinkoista viikkoa!
-Päivi- 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista! Vielä enemmän olisin iloinen jos pystyt seisomaan sanojesi takana omalla nimelläsi :)