23.6.2015

Paistos raparperista ja terveisiä saapasmaasta!

Sain ennen juhannusta raparperia anopilta. Tuoreiden varsien kunniaksi, päätin leipoa perinteisen paistoksen. Ohje löytyy täältä *klik klik*. Sen kanssa tarjosin ystävälleni vaahdotettua vaniljakastiketta. "Eturuokana" oli vanha kunnon focaccia! Ja ai vitsi se oli pitkästä aikaan hyvää! Ohjetta siihen mulla ei sen kummemmin ole, pieneen leipään laitoin pussin hiivaa, 3dl vettä, n.1tl suolaa ja jauhoja vaivasin niin pitkään että taikinasta tuli hyvä. Niin öljyä laitoin lorauksen. Annoin taikinan nousta ensin tunnin, sitten nuijin sen littanaan, annoin taas nousta ja nuijin taas. Sitten levitin sen pellille ja annoin nousta vielä kerran. Painelin sormilla kuoppia leipää, levitin päälle kirsikkatomaatteja, artisokan sydämiä, oliivia ja valkosipuli-yrttiöljyn. Vähän suolaa ja pippuria. Paistoin 225 asteessa niin kauan että reunat olivat kullan ruskeita.

Saapasmaan leipään löytyy tarkkojakin ohjeita netistä varmasti! Google laulamaan!

En yleensä ikinä kärsi "maanantaista" mutta eilinen oli kokolailla ihan kamala. Onneksi tänään paistaa taas aurinko ja suuntaan sen kunniaksi rantaan jahka seuralaiseni saapuu maisemiin. Hyvä päivä siis tulossa!

-Päivi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista! Vielä enemmän olisin iloinen jos pystyt seisomaan sanojesi takana omalla nimelläsi :)