25.6.2012

Terveisiä Saimaalta!

Vietimme ystävien kanssa pari päivää kylpylässä Imatran ja Lappeenrannan välissä. Holiday Club Saimaan uuden karheassa kylpylässä aika hujahti nopeaan. Tarjolla oli niin keilailua kuin uimistakin, baareja ja ruokaa. Imatralle oli matkaa vain noin 7 kilometriä. Itse en käynyt uimassa, mutta mukana olleet kahdeksan ja 11 vuotta vanhat pojan naskalit viihtyivät uimassa hyvin. Aikuisten mieleen olisi ollut muutama allas ulkonakin. "Hallissa" oli myös paikoin kuulemma aika kova meteli. Suurin osa altaista/virroista/uintialueista vaatii hyvää uimataitoa. Uima-alue on todella hämärä, se on valaistu "disco" valoilla. Kylpylässä oli myös pari kolme erilaista ravintolaa. Me söimme molempina iltoina "sportti"baarissa. Toisen illan hamppari ja ranskikset eivät yltäneet ihan samalle tasolle kuin ensimmäisen illan fish&chips. Ruoka oli kuitenkin ihan ok, joskin varsinkin nuo hamppariateriat olivat kokoonsa nähden ehkä vähän kalliita. Hotellin aamiainen oli tavallistakin tavallisempi ja varsinkin mukana olleet herrat löysivät aika monta moitinnan kohdetta.
Ulkoasultaan paikka oli hieno ja siisti. Huoneet olivat hyvät, sängyt passelit ja tyynyvaihtoehtojakin oli paljon. Ystäväperhe tarvitsi vauvan sängyn joka taisi maksaa jotain 15e kahdelta yöltä. Palvelu oli hyvää ja ystävällistä.
Summa summaarum, tuollaisissa paikoissa rahaa saa kulumaan PALJON! Jos haluaa tehdä muutakin kun uida, on pakko maksaa keilauksesta, minigolffista ym ym. Imatralle oli lyhyt matka ja sinne kannattaakin ajella katsomaan koskea. Lappeenrantaan matkaa oli 35km eli sinnekkin voi mennä shoppailemaan jos pidempään viihtyy.


Lisää kylpylästä ja muusta voit käydä kurkkaamassa http://www.holidayclub.fi/kohteet/saimaa/.

Itse en taida olla niin kylpylä ihminen että menisin uudestaan... Lappeenrannassa oli mukava käydä pitkästä aikaa ja Imatran koskihan on ihan hieno paikka.

Hyvää maanantai iltaa :)

-Päivi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista! Vielä enemmän olisin iloinen jos pystyt seisomaan sanojesi takana omalla nimelläsi :)